Tämän nettisivuston Etusivulla lueteltujen lähteiden lisäksi tämän Kokoelman rakentaminen -osion laadinnassa on tukeuduttu seuraaviin lähteisiin:
- Jari Majanderin Postihistoriallisen yhdistyksen kerhoillassa 25.3.2021 pitämä esitelmä ”Miten rakentaa tarina kokoelmaan?”
- Lars Engelbrechtin FIP:n ehiökomission Newsletter:n numerossa 8 (Tammikuu 2013) julkaistu artikkeli Rarity statements in postal stationery exhibits.
- Seppo Evinsalon Postihistoriallisen yhdistyksen kerhoillassa 27.8.2020 pitämä esitelmä ”Kokoelmalehtien selkeydestä apua näyttelymenestykseen”
Kokoelmien arviointi pohjautuu siis Kansainvälisen filatelistiliiton (FIP:n) laatimiin arvostelun erityisohjeisiin eli SREV:iin, joka on lyhenne sanoista Special Regulations for the Evaluation, ja tulkintaohjeisiin (guidelines).
SREV:n alkukielinen versio löytyy FIP:n nettisivuilta, suomennos Suomen Filatelistiliiton nettisivuilta (väliotsikon “Arvostelusäännöt luokittain” jälkeen) ja tulossa olevat muutokset täältä (jossa nähtävillä myös alkukielinen nykyversio).
Postihistoriallisessa kokoelmassa näytteilleasettaja kertoo tarinan. Yleensä se on kertoo yhden tai useamman postipalvelujen toiminnan kehityksestä.
Postihistoriallisella kokoelmalla on selkeä alku ja loppu. Alun ja lopun (laajuus) tulee olla loogisesti yhteydessä käsiteltävään postihistorialliseen aiheeseen.
Laajuuden ja/tai rakenteen määrittely ensisijaisesti perinteisen filatelian näkökohdista, kuten yksi tai useampi postimerkki- tai ehiöjulkaisu, eivät todennäköisesti saa korkeinta pistekertymää. Mieluummin jäsennelty taksan, reitin, säädösten, postilajin mukaan, kronologisesti, maantieteellisesti (esim. paikallisten/kansallisten seutujen mukaan), kuljetusmuodon/palvelumuodon mukaan tai muulla postihistoriaan liittyvällä tavalla.
Valitun aiheen tulee olla laajuudeltaan sopiva sekä kokoelman varhaiseen että mahdolliseen kokoon. Aihe on voitava käsitellä kokoelman kehysmäärässä.
Postihistoriallisessa kokoelmassa on pohjimmiltaan kyse postilähetyksistä tai niihin liittyvistä dokumenteista; kuten
– postikorteista (esimerkki varsinaisesta postilähetyksestä)
– pakettiosoitekorteista (esimerkki postilähetystä seuraavasta dokumentista)
– kirjatun lähetyksen jättämisestä saatavasta kuitista (esimerkki postilähetyksen muutoin liittyvästä dokumentista)
Tarkastelussa ovat postilähetysten ja dokumenttien merkinnät; kuten
– lähettäjä
– osoitepaikkakunta
– merkkien yhteenlaskettu nimellisarvo eli lähetyksen postimaksu
– mistä lähetyslajista on kyse
– postileima päiväyksineen
– postin kulkuun liittyvät muut merkinnät
Sen sijaan perinteisen filatelian näkökohdilla ei ole merkitystä. Esimerkiksi ei ole merkitystä, onko 4 mk taksan maksamiseen käytetty a) 4 mk merkkiä, b) 2 kpl 2 mk merkkiä tai c) 4 kpl 1 mk merkkejä.
Perinteisesti postihistoriakokoelmat on voitu jakaa kahteen ryhmää
1) postileimakokoelmat ja
2) postihistoriakokoelmat.
Viimeiset 15 vuotta on ollut kolmaskin ryhmä: historialliset, yhteiskunnalliset ja erityistutkielmat. (Tämä kolmas alaluokka on esitelty kansainvälisen filatelistiliiton arvosteluohjeiden kohdassa 2C, minkä vuoksi tällaisiin kokoelmiin usein viitataan ”2C-kokoelmina”.)
Postihistoriakokoelmissa nimensä mukaisesti esitellään postileimoja ja jäsentely pohjautuu näiden leimojen luokitteluun.
Postihistoriakokoelmia ovat sitten kaikki muut postihistoriaa käsittelevät kokoelmat kuvaten postin reittejä, taksoja, käsittelymerkintöjä, käytäntöjä sekä muita postaalisia näkökohtia, palveluja, toimintoja ja tehtäviä, jotka liittyvät postipalvelujen kehityksen historiaan.
Nämä kokoelmat sisältävät virallisten, paikallisten tai yksityisten postilaitosten kuljettamaa ja niihin liittyvää aineistoa. Karttoja, säädöksiä, julistuksia jne. tulisi käyttää vain, jos ne ovat merkityksellisiä valitun aiheen kehittämisen ja dokumentoinnin kannalta, ja niiden lukumäärää tulisi rajoittaa. Leimakokoelmassa – ei siis muissa postihistoriallisissa kokoelmissa – voi olla myös irtomerkkejä, mutta suotavampi tapa esittää mitätöintileimoja on tehdä se postilähetyksillä.
Lisäksi kokoelma voi sisältää liike-elämän ja yhteiskunnan postijärjestelmän käyttöön tuottamaa materiaalia. (Tästä kohta tarkemmin.)
Voi sisältää jopa ei-filateelista materiaalia, jos se on aiheen käsittelyn kannalta tarpeen.
Tartutaan tuohon SREV:iin kirjoitettuun määrittelyyn ”Liike-elämän ja yhteiskunnan postijärjestelmän käyttöön tuottama materiaali”. Lähtökohta on siis, että materiaalin on tuottanut liike-elämä tai yhteiskunta (kunnan, valtion, oppilaitos jne.).
Entä sitten se, että materiaali on tuotettu postijärjestelmän käyttöön? Tarkoitettaneen sellaista, mitä tarvitaan postittamisessa, kuten kirjekuoria, pakettiosoitekortteja jne.
Mitä on sitten tuottaminen? Tuon määrityksen täyttänevät ainakin sellaiset, joissa on yrityksen, viranomaisen tms. tuottama painanne. Jonkin lausutun käsityksen mukaan, myös leimapainanne voisi olla tällainen, koska pienet yritykset eivät painattaneet omia kuoria.
Näyttelykokoelman rakentamisen päävaiheet karkeasti ilmaistuna voisivat olla seuraavat:
1. Päätä kokoelman aihe.
2. Kartoita lähdekirjallisuus.
3. Kirjoita kokoelman tarina lähdekirjallisuuteen pohjautuen eli kokoelman tekstit laajimmillaan (pois lukien tietysti vielä tässä vaiheessa kohteiden kuvaukset).
4. Luettele tarvittavat kohteet eli etsi tarinaan tarvittava ”kuvitus” eli tee puuteluettelo.
5. Etsi ja hanki ne kohteet, joilla saat kokoelmasta sen laajuisen, jolla haluat ensimmäisen kerran osallistua näyttelyyn.
6. Montteeraa kokoelma.
7. Osallistu näyttelyyn.
Käytännössä kyseessä on iteratiivinen prosessi (ks. kaaviokuva ohessa). Ennen kokoelman monteeraamista ensimmäistä kertaa kokoelman aihetta saatetaan säätää useampia kertoja ja tutkia lisää lähteitä. Näiden pohjalta niin tarina kuin tarvittavien kohteiden luettelo muokkaantuu edelleen.
Näyttelyyn osallistumisen jälkeen voi olla tarve säätää kokoelman aihetta ja siitä syystä, tai joka tapauksessa, voi olla paikallaan tutustua lisää lähdemateriaaliin, jonka myötä saa kokoelman tarinaa säädettyä ja täydennetyä, mistä seuraa uusien kohteiden hankintaa.
Kannattaa panna merkille, että pohjimmiltaan vain kohteiden hankinnassa tarvitaan varoja. Se, miten muissa kohdissa – ja toki myös kohteiden hankinnassa – onnistuu, on kiinni omasta paneutumisesta, viitseliäisyydestä, eli työstä.
Arvostelukohteina tyypillisesti ovat (ja suluissa niiden muodolliset painoarvot) aiheen merkitys (10%), filateeliset ja vastaavat tiedot (35%), aiheen käsittely (20%), laatu (10%), harvinaisuus (20%) ja esitystapa (5%).
Alla olevassa kaaviossa on havainnollistettu edellä kuvattujen tekemisen vaiheiden kytkentää eri arvostelukohteisiin. Esimerkiksi se, miten montteeraa (so. laittaa kohteet kokoelmasivuille sekä tekstittää kohteet ja tarinan) kokoelman, ei vaikuta vain esitystapa-arvosteluosaan. Lehdille laitetusta tekstistä käy ilmi tiedot ja tutkimus ja otsikoinnista käsittely.
Merkillepantavaa on, että omalla paneutumisella ja työllä on hyvin iso merkitys, vaikutusmahdollisuus!
Usein kiinnostus johonkin aihepiiriin on herännyt sen myötä, kun aihepiiriin liittyvää materiaalia on kertynyt. Vaikka aloitustapa ei ole optimaalisin, niin se taitaa kuitenkin olla yleisin tapa päätyä rakentamaan kokoelma jostakin aiheesta. Etenkin tällöin on itse kunkin syytä hyväksyä se, ettei kaikkea hankittua materiaalia sitten kokoelmaa kehittämään lähtiessään saa kokoelmaan sopimaan, koska tuloksena olisi ainakin toistoa.
