Kokoelman tavoitteena on kertoa jokin postihistoriallinen tarina, joka tavallisesti keskittyy postitaksoihin, postireitteihin, sääntöihin, leimoihin, merkintöihin, käyttöihin ja muihin postaalisiin näkökohtiin, palveluihin, toimintoihin tai tehtäviin, jotka liittyvät postipalveluiden kehityshistoriaan.
Kokoelman rakenne voi olla kronologinen tai maantieteellinen, (esimerkiksi paikkakunta tai valtio). Se voi myös perustua tiettyyn kuljetustapaan, palveluun, postilähetyslajiin, postitaksaan, merkintöihin tai johonkin muuhun näytteilleasettajan sopivaksi katsomaan aiheeseen.
Kokoelman käsikirjoitus kertoo kokoelman aiheen keskeiset tapahtumat ja kehityskulut tai luokittelun. Siis kokoelman tarinan! Käsikirjoitusvaiheessa päätetään lopullisesti, mitkä asiat kokoelmassa kerrotaan. Tulee siis valita ne kokoelmasi sisällön kannalta keskeisimmät ja olennaisimmat asiat, jotka halutaan kokoelmassa kertoa.
Toisaalta kokoelman käsikirjoitus on jatkuva prosessi eli käsikirjoitus elää koko ajan sitä mukaa, kun kokoelma karttuu ja uusia tietolähteitä löytyy kokoelman rakentamisen rinnalla. Lähdekirjallisuuden kartoittamisesta löytyy tietoa erillisestä artikkelista.
Kertovalla tekstillä (alla olevassa esimerkissä ruskealla viivalla rajattu teksti) välitetään katsojalle sellaista kokoelman aiheeseen liittyvää olennaista taustatietoa, joka auttaa katsojaa ymmärtämään esitettyjä kohteita tai sijoittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin.
Kokoelmalehdillä on myös suoraan kohteisiin liittyvää kuvausta. Tätä tekstiä kutsutaan analyysiksi (alla olevassa esimerkissä vihreällä viivalla rajattu teksti). Analyysitekstistä kerrotaan kohdassa “Tietämyksen osoittaminen ja henkilökohtainen tutkimus“.
Kokoelman nimestä johdetaan kokoelmassa käsiteltävien asioiden luettelo eli jäsentely eli sisällysluettelo. Kukin käsiteltävien asioiden luettelon kohdan tarkempi kerronta tapahtuu (tyypillisesti) useammalla kokoelmalehdellä.
Otsikoilla ja väliotsikoilla kokoelman esittämät asiat jäsennellään eli pilkotaan esitys helpommin käsiteltäviin osiin, lukuihin, kuten tietokirjakin. Jäsentely, käytännössä sisällysluettelo, auttaa katsojaa hahmottamaan kokoelmaa ja sen esittämää kokonaisuutta:
Päätason lukujen otsikoista ilmenevät kaikki aiheen käsittelyn kannalta keskeiset näkökulmat.
Jokainen päätason luku voi koostua vaihtelevasta määrästä alalukuja. Alalukujen otsikoista ilmenevät päätason lukuun liittyvät asiat astetta yksityiskohtaisemmalla tasolla.
Tässä vaiheessa tulee vielä unohtaa omistamat kohteet ja tehdä käsikirjoitus puhtaalta pöydältä vain lähdekirjallisuuteen pohjautuen.
Tuloksena on tarinan runko.
Käsikirjoitus pohjautuu lähdekirjallisuuteen. Itse olen toiminut siten, että olen aloittanut käymällä läpi jonkin keskeisen lähteen ja tekemällä sen oleellisista kohdista referaatin. Tuota referaattia olen täydentänyt sitä mukaan, kun olen käynyt lävitse lisää lähteitä.
Jo referaattivaiheessa olen käyttänyt pää- ja väliotsikointia.
Postihistoriakokoelmien kohdalla varsinainen käsikirjoitus saadaan muokkaamalla, pääsääntöisesti tiivistämällä, referaatin tekstejä. Edellä olevassa taulukossa asiakokonaisuudet, joita en ole halunnut jakaa omiksi kappaleikseen, olen kuitenkin erottanut vaakaviivoilla
Jo silloin, kun kokoelmaan ryhtyy hankkimaan kohteita kokoelman nimestä, ajanjaksosta ja tavoitteesta on jo hyvä kohtalainen käsitys. Aihe on rajattu. Kun kokoelman sitten montteeraa, niin nimi, ajanjakso ja jopa tavoite täsmentyvät – asettuvat.
Postihistoriallisen kokoelman ytimen muodostavat filateeliset kohteet sekä niiden kuvailu (analyysi). Kokoelma kuvaa ja selittää
– yhden tai useamman postipalvelun kehitystä tai toimintaa,
– postimaksujen, -sääntöjen ja -määräysten käytännön soveltamista sekä
– filateelisen aineiston ja/tai postaalisten merkintöjen käytön tutkimusta ja luokittelua.
Kokoelmien käsittelemä aikajakso voi ulottua järjestäytyneiden postipalvelujen alkuajoista nykypäivään.
Mahdollisia kokoelman aiheita ovat esimerkiksi postinkulun kehitys kahden tai useamman alueen, kansakunnan tai maanosan välillä tai postipalvelujen kehitys yhdessä maassa, yhdellä alueella tai yhdellä paikkakunnalla. Vaihtoehtoisesti voidaan esittää yhden postipalvelun kehitys joko maailmanlaajuisesti, yhdessä maassa, usean maan muodostamalla alueella tai paikallisesti.
Kokoelman aihe tulee käydä ilmi kokoelman nimestä. Aiheella on suora kytkentä siihen, mitä kohteita kokoelmaan toisaalta voi ja toisaalta pitää laittaa.
Kokoelman nimi siis rajaa filatelian laajasta kentästä sopivan kokoisen osan kokoelmassa käsiteltäväksi. Näin aihetta valittaessa on pohdittava sen laajuutta rakentamisvaiheessa, mutta myös aiheen tarjoamia mahdollisuuksia laajentamiseen myöhemmin.
Kokoelmassa tulee olla selkeästi määritelty alku ja loppu. Niiden tulee loogisesti kytkeytyä kokoelmassa käsiteltävään aiheeseen. Rajoittaminen tulee siis sitoa postihistoriallisiin tapahtumiin eikä esimerkiksi vuosiin, joilta materiaalia nyt on vain onnistunut hankkimaan.
Toisin kuin perinteisessä filateliassa, ehiöissä ja leimamerkeissä, postihistoria tarjoaa enemmän mahdollisuuksia hyödyntää luovuutta ja kekseliäisyyttä.
Samasta aiheesta voi laatia lukuisia erilaisia tarinoita lähestymällä sitä eri tavoilla, rajaamalla sitä eri tavoin tai painottamalla eri asioita aiheen piirissä.
Tarina ei välttämättä kata kaikkia mahdollisia valittuun aiheeseen liittyviä asioita, mutta sen tulisi kattaa niistä merkityksellisimmät (vrt. luokitteleva kokoelma, jonka luokittelussa yleensä pyritään täydellisyyteen ja aukottomuuteen käytössä olevan tilan puitteissa).
Kokoelmien tulee mieluummin olla jäsennelty taksan, reitin, säädösten, postilajin mukaan, kronologisesti, maantieteellisesti (esim. paikallisten/kansallisten seutujen mukaan), kuljetusmuodon/palvelumuodon mukaan tai millä tahansa muulla postihistoriaan liittyvällä tavalla, jonka näytteilleasettaja saattaa tuntea sopivaksi.
Kokoelman nimi ei välttämättä kerro riittävästi, mitä kokoelma esittää esimerkiksi aiheeseen perehtymättömälle katsojalle – näyttelytuomareista nyt puhumattakaan. Tämän vuoksi kokoelman tavoite eli tarkoitus on hyvä kertoa lyhyesti.
Tavoitteen ilmaisun ei todellakaan tarvitse olla pitkä. Tavoite on parhaimmillaan esitettävissä yhdellä virkkeelle. Katsotaan seuraavassa esimerkkejä tästä.
Esimerkki. Missä: kansainvälinen ja lentoposti. Mitä: reittien kehittyminen. Milloin: ennen toisen maailmansodan päättymistä.
Esimerkki. Missä: Lontoo. Mitä: postipalveluiden kehittyminen. Milloin: ennen UPU:a.
Esimerkki. Missä: Pieksämäki. Mitä: postiolot, -toimipaikat ja –leimat, leimojen ja kulkeneiden kohteiden avulla, kehitys. Milloin: ennen vuotta 1930.
Esimerkki. Missä: Suomessa ja Saksassa. Mitä: Suomalais-saksalainen sotilaallinen yhteistyö, jääkäriliike. Milloin: ensimmäinen maailmansota.
Esimerkki. Missä: Joensuu, raiteilla. Mitä: posti-/posteljoonivaunujen reitit, niiden muutokset, käytetyt leimat. Milloin: ”aikojen kuluessa” = sen ajan, mitä Joensuuhun postia kuljetettiin junalla.
Rakenteen tasapainoisuudella ei tarkoiteta sitä, että esim. kuhunkin päälukuun pitäisi liittyä suunnilleen yhtä monta kokoelmalehteä tai kussakin pääluvussa pitäisi olla suunnilleen yhtä monta alalukua tai kukin pääluku olisi täsmälleen yhden kehyksen laajuinen.
Sen sijaan kaikkein merkittävimpiä aiheeseen liittyviä asiakokonaisuuksia tulee käsitellä suhteessa laajemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin vähemmän merkittäviä asioita.
Johonkin asiakokonaisuuteen liittyvien kokoelmalehtien (ja siten kohteiden) määrä siis heijastaa kyseisen asian tärkeyttä aiheen piirissä (eikä esim. saatavilla olevien filateelisten kohteiden määrää).
Tarinan selkeys edellyttää asioiden kertomista ja filateelisten kohteiden esittämistä jonkin kriteerin (reitit, taksat, merkinnät) mukaisessa loogisessa eli johdonmukaisessa järjestyksessä. Useimmiten järjestys on ainakin osittain kronologinen (esim. kerrottaessa postipalvelujen kehittymisestä).
Käytännössä kokoelma koostuu rakenteellisista osista (esim. pääluvuista), joiden sisällä tarina etenee loogisesti. Kannattaa välttää käsittelytavan muuttamista kesken tarinan.
Kokoelma kertoo johdonmukaisesti sen, mitä sen otsikko ja johdantolehti lupaavat. Kokoelman tarinan johtoajatus ja pääpiirteittäinen rakenne käy ilmi johdantolehdeltä.
Tarinalla tulee olla selkeä alku (prologi), joka voi toimia johdantona, kertoa taustoista ja tavoitteista. Prologin voi esittää myös johdantolehdellä.
Keskivaihe tuo esille kaikki johtoajatukseen liittyvät keskeiset näkökohdat johdantolehden määrittelemässä järjestyksessä. Keskivaihe kattaa suurimman osan kokonaissivumäärästä.
Tarinalla olisi hyvä olla selkeä loppu (epilogi), joka voi toimia yhteenvetona, kertoa keskeisistä tuloksista, vaikutuksista ja seurauksista, tai se voi käsitellä tarinan käsittelemän ajanjakson päättymistä.
Tuo esille kaikki johtoajatukseen liittyvät keskeiset näkökohdat johdantolehden määrittelemän rakenteen mukaisessa järjestyksessä. Tulee pyrkiä yhtenäiseen loogisesti etenevään esitykseen. Tämä tapahtuu parhaiten suosimalla kehityskulkuja yksittäistapausten sijaan. Tulee välttää liian yksityiskohtaista esitystä, suuria aiheellisia tai ajallisia hyppäyksiä.
Otsikoilla ja väliotsikoilla kokoelman esittämät asiat jäsennellään eli pilkotaan esitys helpommin käsiteltäviin osiin. Jäsentely auttaa katsojaa hahmottamaan kokoelmaa ja sen esittämää kokonaisuutta. Hyvässä otsikossa/väliotsikossa on maksimissaan viisi helposti ymmärrettävää sanaa. Väliotsikoinnissa on korkeintaan kolme eri tasoa, sillä katsoja ei enää hahmota pitemmälle menevää jaottelua.
Kiinnostavuutta lisää:
– Syvälliset aiheeseen liittyvät tiedot ja henkilökohtainen tutkimus.
– Kyky erottaa, mitkä asiat ovat oleellisia ja mitkä vähemmän oleellisia aiheen käsittelyn kannalta.
– Kyky asettua myös katsojan rooliin: katsoja ei useimmiten ole yhtä perehtynyt aiheeseen kuin kokoelman laatija.
– Näytteilleasettaja tuntee materiaalin liian hyvin ja olettaa, että “kaikki” tietävät yhtä paljon kuin näytteilleasettaja.
– Tavallisesti tarvitaan tietoja kontekstista (ympäristöstä, taustasta, olosuhteista jne. jotka vaikuttivat tapahtumaan)
– Tiedon puuttuminen hämmentää lukijoita ja tuomareita
– Kyky nähdä metsä puilta: on käsitelty aiheeseen liittyvää laajempaa kokonaisuutta, eikä pelkästään aiheeseen liittyviä lukemattomia yksityiskohtia.
– Luovuus aiheen kehittelyssä.
Perinteisesti alueen postihistoriasta kertova kokoelma esittelee alueen postileimat ja nämä kohteet on järjestetty luokittelevasti. Esimerkki – tai ajatus – kuinka luokittelun saa vaihdettua tarinaksi, löytyy artikkelista “Tarina. Tarina! Tarina?“.