Artikkeli on hiukan lyhennettynä julkaistu aikaisemmin Suomen Postimerkkilehden numerossa 2/2026.
Kuva 1: Jos luokkaa 20 vuotta sitten kerroit aikovasi liittää postihistoriakokoelmaasi ei-filateelista materiaalia, sait kyllä vastauksena varsin hämmästyneitä kommentteja.
Luokkaa 20 vuotta sitten ei-filateelinen materiaali postihistoriakokoelmissa oli totaalinen ”EI”. Muutama vuosi siitä eteenpäin tuomareiden keskuudessa ajateltiin ääneen, että ehkä kuvapostikortti per kehys voisi mennä. Nyt asian tila on kovasti toinen, ja säännötkin asiaa käsittelevät.
Heti aluksi paljastan, etten yksiselitteisesti voi luetella, että nämä ja nämä materiaalit ja tuossa määrin ovat mahdollisia. Lähetys asiaa kolmesta näkökulmasta, jotka asiaa rajaavat. Lopuksi esitän lukumäärällisiä näkemyksiä.
Muodollisesti postihistoriakokoelmat jaotellaan kolmen tyyppisiksi kokoelmiksi:
tyyppi 2A (Varsinaiset) Postihistorian kokoelmat,
tyyppi 2B Markofilia (postileimakokoelmat) ja
tyyppi 2C Historialliset, yhteiskunnalliset ja erikoistutkimuskokoelmat.
(Se, mikä takia tyypit numeroidaan tuohon tyyliin eli numero 2 ja kirjain, niin ne on esitelty FIP:n arvostelun erityissääntöjen – joihin usein viitataan englanninkielisestä nimestä ”Special Regulations for the Evaluation” johdetulla lyhennelmällä SREV – 2. artiklan alakohtina A-C, ja siitä tuo on jäänyt puhekieleen.)
Varsinaiset postihistorian kokoelmat liittyvät postipalvelujen kehityksen historiaan. Ne korostavat yleensä reittejä, taksoja, merkintöjä, postin määräyksiä, käytäntöjä ja muita postin näkökohtia, palveluita, toimintoja ja aktiviteetteja. Postileimakokoelmat käsittelevät pääasiassa postileimojen luokittelua tai tutkimusta. Historialliset, yhteiskunnalliset ja erikoistutkimuskokoelmat esittelevät postijärjestelmän vuorovaikutusta alueen historian, yhteiskunnan, tapahtumien, kaupankäynnin tai historiallisen maantieteen kanssa sekä postijärjestelmän vaikutuksia ihmiskuntaan tai ihmiskunnan vaikutuksia postijärjestelmään.
Postihistoriallinen materiaali
SREV:n mukaan kaikkien postihistoriakokoelmien tulee sisältää ”virallisen, paikallisen tai yksityisen postin kuljettamaa ja siihen liittyvää materiaalia”. Tuota “kuljettamaa ja liittyvää materiaalia” ei tule tulkita niin, että materiaalin pitää olla sekä kuljettamaa JA liittyvää. Käytännössä materiaalin on oltava joko kuljettamaa tai kuljettamaan materiaaliin liittyvää, muttei sen mukana kulkenutta, materiaalia.
SREV luettelee tyypin 2A ja 2B kokoelmien koostuvan käytetyistä kuorista ja kirjeistä, käytetyistä ehiöistä, käytetyistä postimerkeistä ja muista postiasiakirjoista. SREV jatkaa, että harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ehdotteet ja vedokset, käyttämättömät postimerkit ja käyttämättömät ehiökortit ovat merkityksettömiä. Jos niitä esitetään, niiden sisällyttäminen on perusteltava.
Ennen käytetyt irtomerkit eivät olleen sallittua materiaalia kuin poikkeuksellisesti (kun esimerkiksi leimapainannetta ei tunneta lähetyksellä). Uusin SREV sallii käytettyjen irtomerkkien käytön siinä missä postilähetykset ovat olleet sallittuina. Tämä on järjen voitto. Esimerkkinä epäsuotuisasta irtomerkkien käytöstä SREV mainitsee saman leiman esittämisen eri postimerkeillä.
Mitä tulee tuohon perusteluvaateeseen, joka koskee ehdotteita sekä käyttämättömiä postimerkkejä ja ehiökortteja on vähän hassu, sillä toki nuo ovat kelvollisia postihistoriakokoelmiin ei-postihistoriallisena materiaalina. Tuo kirjaus lienee paremmin tulkittava tarkoittavan sitä, ettei postihistoriallista kokoelma parane rakentaa käyttämättömän perinteisen filatelian materiaalin varaan.
Yksinkertaistaen ilmaistuna postihistoriakokoelmassa pohjimmiltaan on kyse postilähetyksistä tai niihin liittyvistä dokumenteista. Esimerkkejä tällaisista on kuvassa 2.
Kuva 2: Postihistoriakokoelmien ydinmateriaalia eli postilähetyksiä ja niihin liittyviä dokumentteja: postikortti (esimerkki varsinaisesta postilähetyksestä), pakettiosoitekortti (esimerkki postilähetystä seuraavasta dokumentista) ja postiennakon maksamisesta postisiirtotilille tositteeksi saatavasta kuitista (esimerkki postilähetyksen muutoin liittyvästä dokumentista).
Mitkä postilähetyksen tai siihen liittyvän dokumentin (kuten pakettiosoitekortin) osat sitten ovat käyttökelpoisia sitomaan lähetys kokoelman aiheeseen? Kaikki, mitä postisääntö lähetykseltä edellyttää eli merkinnät, jotka postin säännöstö edellyttää lähetykselle tehtävän lähettäjän toimesta, kuten lähettäjä, vastaanottaja, osoitepaikkakunta ja (pakettien kohdalla) sisältö, sekä merkinnät, jotka postivirkailijan toimesta lähetykselle tehdään, kuten mistä lähetyslajista on kyse, postileima päiväyksineen ja postin kulkuun liittyvät muut merkinnät. Kuvassa 3 on havainnollistettu näistä joitakin.
Kuva 3: Esimerkkejä postilähetyksen merkinnöistä tai osista, jotka ovat käyttökelpoisia sitomaan lähetys kokoelman aiheeseen. (Vaalennukset on kirjoittajan tekemiä osoittamaan näitä merkintöjä tai osia.)
Erityinen 2C-materiaali
SREV:n kertoo historiallisten, yhteiskunnallisten ja erikoistutkimuskokoelmien (tyyppi 2C) tyyppien 2A ja 2B mukaisen materiaalin lisäksi
- ”voivan sisältää (can include) liike-elämän ja yhteiskunnan kehittämää materiaalia postijärjestelmän käyttöön” ja
- ”voivan sisältää (may include) myös ei-filateelista materiaalia, jos se on olennaista kokoelman aiheen kannalta”.
SREV kuitenkin varoittaa, että ei-filateelinen materiaali tulee sisällyttää kokoelmaan tasapainoisesti ja asianmukaisesti siten, ettei se peitä liikaa filateelista materiaalia.
Ensimmäisen luetelmakohdan kohdalla SREV todellakin käyttää muotoa ”can include” ja toisen kohdalla ”may include”. Tulkitsen tuon ”can include” siten, että näytteilleasettaja voi laitaa liike-elämän postijärjestelmän käyttöön kehittämää materiaalia kokoelmaansa, ja tuon ”may include” siten, että on lupa laittaa ei-filateelista materiaalia kokoelmaansa. Tätä saivartelua havainnollistaa myös kuvassa 4 esitetty kasku.
Kuva 4: Havainnollistus englannin verbien ”can” ja ”may” erosta.
Liike-elämän ja yhteiskunnan kehittämää materiaalia postijärjestelmän käyttöön
Tartutaan tuohon SREV:iin kirjoitettuun määrittelyyn ”Liike-elämän ja yhteiskunnan postijärjestelmän käyttöön tuottama materiaali”. Lähtökohta on siis, että materiaalin on tuottanut liike-elämä tai yhteiskunta (kunta, valtio, oppilaitos jne.).
Entä sitten se, että materiaali on tuotettu postijärjestelmän käyttöön? Tarkoitettaneen sellaista, mitä tarvitaan postittamisessa, kuten kirjekuoria, pakettiosoitekortteja jne.
Mitä on sitten tuottaminen? Kuvassa 5 on esimerkkejä erilaista ”tuottamisista”. On myös käytäväkeskusteluissa näyttelytuomarikollegojeni kesken lausuttu, että yrityksen nimileima esipainamattomalla kirjekuorella olisi vielä tällaista ”tuottamista”, koska pienemmillä yrityksillä ei ollut mieltä lähteä painattamaan erityisiä firmakuoria vähäisen tarpeen vuoksi. Sen sijaan yrityksen (eli lähettäjän) nimen kirjoittamista käsin en enää tulkitsisi ”tuottamiseksi”.
Kuva 5: Esimerkkejä liike-elämän ja yhteiskunnan postijärjestelmän käyttöön tuottamista materiaaleista. Firmakuoren lähettäjä on kirjapainossa painettu – tuotettu – kuorelle, kuten sana ”myymälätodistus” on yrityksen toimestakirjapainossa painettu postin lomakkeelle. Firmakuorelle on kirjapainossa painettu kuoren kääntöpuolelletuotteiden mainontaan. Postimaksukoneleiman mainososaa ei ole saatu siihen itsestään, vaan koneen haltijan on se täytynyt siihen järjestää, siis teettää ja asentaa.
Rajan vetäminen tuottamisen ja ei-tuottamisen välillä ei aina ole yksiselitteistä. Kuvassa 6 on esimerkki tällaisesta rajankäynnistä.
Kuva 6: Kuvapostikorttien kohdalla pääsääntö on, että kohde on ei-filateelinen, jos kortista esitetään kuvapuoli. Tässä kuitenkin itse kullekin pohdittavaksi, että onko kohde a) ei-filateelinen vain b) sittenkin liike-elämän ja yhteiskunnan postijärjestelmän käyttöön tuottamaa materiaalia.
Ei-filateelinen materiaali
Ei-filateelisesta materiaalista SREV toteaa:
- Postihistoriaa esittelevä kokoelma voi sisältää karttoja, painotuotteita, säädöksiä, kuvituksia, esimerkiksi postikortin kuvapuolella, ja vastaavia materiaaleja. Tällaisia esineitä tulee käyttää säästeliäästi ja niillä tulee olla suora ja merkittävä yhteys valittuun aiheeseen ja näyttelyssä kuvattuihin postipalveluihin.
- Tällaisen ei-filateelisen materiaalin käyttöä tyypissä 2C suositellaan, jos se liittyy suoraan kokoelman aiheeseen ja jos se hyödyttää käsittelyä. Ei-filateelinen materiaali ei kuitenkaan saisi peittää liikaa filateelista materiaalia.
- Ei-postihistoriallista tai ei-filateelista aineistoa voidaan sisällyttää tukimateriaalina, jos tällainen materiaali parantaa merkittävästi postihistorian aiheen ymmärtämistä.
Mitä tulee eri materiaalien keskinäiseen määrää kokoelmassa, niin edellä olevan tulkitsen tarkoittavan sitä, että postihistoriallista materiaalia tulee olla selvästi enemmän kuin muuta filateelista materiaalia, ja ei-filateelista materiaalia tulee olla selvästi vähemmän kuin postihistoriallista ja muuta filateelista materiaalia.
Ei-filateelista materiaalia koskevan vaateen ”merkittävä yhteys” tulkitsen siten, että ei-filateelisella kohteella esitettävä asia on oltava kokoelman tarinan kannalta aivan oleellinen. Vaateen “parantaa merkittävästi aiheen ymmärrystä” vuorostaan tulkitsen tarkoittavan sitä, että esitettävää seikkaa ei ole havainnollistettavissa filateelisella kohteella. Kun SREV:ssä ”tällaisen ei-filateelisen materiaalin käyttöä tyypissä 2C suositellaan”, niin ei-filateelista kohdetta ei kannata jättää esittämättä eli käyttämättä, jos tuollainen edellä mainittu tilanne tarinassa on.
Varoituksena totean, että se, miltä postitoimipaikka, asemarakennus tms. näytti ulkoa, ei ole ”aivan oleellinen” eli tällaiselle esittävälle kuvalle ei ole perustetta.
Kuvassa 7 on esimerkki yhdestä mahdollisesta ei-filateelisen kohteen käytöstä. Kuvassa 8 on sitten ei-filateelisen kohteen käytöstä esimerkki, joka mielestäni täyttää vaatimukset varsin hyvin.
Kuva 7: Karjaan paikallispostihistoriaa esittelevässä kokoelmassani kunnallisveron osalta esitän Karjaan verotoimiston leimalla varustetun virkakirjeen. Valtion veron osalta esitän osakekirjan, jossa oikeanpuoleinen veromerkki on mitätöity “Karjaan kauppalan valtion verolautakunta” -leimalla. Asian oleellisuusvaade täyttynee, sillä kuntalaiset maksoivat veroa kahtaalle: kunnan lisäksi myös valtiolle. Sen sijaan, että asia ei ole esitettävissä filateelisella kohteella, ei ole aivan niin selvä: valtion verolautakunnan esimerkiksi firmakirjettä ei ole tullut vastaan, mutta voiko siitä vetää johtopäätöstä, että sellaisia ei ole, on se problemaattisempi puoli.
Kuva 8: Lontoossa valtion postilaitos kuljetti paikallispostia yhden pennyn taksalla. Vuonna 1709 Charles Povey perusti Lontooseen paikallisen postin, jossa postimaksu oli puoli pennyä. Tämä posti tuomittiin laittomaksi, koska postitoiminnan hoitaminen katsottiin olevan valtion yksinoikeus, ja se suljettiin vuonna 1710. Poveyn paikallisposti käytti postileimaa, mutta vain yksi leiman jäljennös tiedetään (kansallisarkistossa) – eikä siis tätä kohdetta ole edes teoreettisesti mahdollista hankkia yksityiseen omistukseen. Tämä hetkellinen postinkuljetusyritys on oleellinen osa Lontoon postihistoriaa; mm. kaikki Lontoon postihistoriaa ja leimastoa käsittelevät teokset kertovat tästä ja Lontoo-aiheen keskeisin teos County Catalogue London uhraa tälle postille oman luvun. Näin tämä Poveyn puolen pennyn posti on paikallaan huomioida kokoelmassa. Ohessa on London Gazette -lehdessä ollut uutinen, joka kertoo oikeuden päätöksestä. Kokoelmassani esillä on koko lehti, joskin taitettuna (lehden sivukoko oli reilu A5), ihan alkuperäisenä.
Kaiken materiaalin alkuperäisyys
SREV:n mukaan kaiken materiaalin, siis myös lukien ei-postihistoriallisen ja ei-filateelisen materiaalin, tulee olla alkuperäistä, paitsi tilanteissa, joissa alkuperäisen materiaalin käyttö olisi tuhoisaa tai ei sovi kehykseen. Aikaisemmassa SREV:n versiossa materiaalin piti olla alkuperäistä, jos mahdollista.
Mikä olisi materiaalia, jotka “eivät sovi kehykseen”? Ainakaan kartat, kun niitä ei oikein ole mielekästä leikellä, eli kartat nyt ainakin voisivat olla kopioita.
Ei-filateelisen materiaalin sallittu määrä
Kuinka paljon postihistoriakokoelmassa voi olla ei-filateelista materiaalia? Selvää vastausta ei ole.
Tiedustelin jokunen vuosi sitten postihistoriakomission edelliseltä puheenjohtajalta, voisiko hän esittää käsityksen, paljonko ei-filateelista materiaalia postihistoriakokoelmassa voi olla. Hän ei suostunut mitään täsmällistä asiasta lausumaan, kun “ei halunnut rajoittaa innovatiivisuutta”.
Avoimen filatelian kokoelmassa filateelista materiaalia pitää olla vähintään puolet. Kääntäen tämä tarkoittaa, että avoimen filatelian kokoelmassa ei-filateelista materiaalia tulee olla alta puolet. Jos postihistoriakokoelmassa olisi ei-filateelista materiaalia liki puolet, niin voitaisiin tulkita, ettei se enää olisikaan postihistoriakokoelma, vaan avoimen filatelian kokoelma. Tästä päättelisin että, että postihistoriakokoelmassa voi olla ei-filateelista materiaalia enintään selvästi vähemmän kuin puolet.
Tamcollect 2025 -näyttelyssä olleessa viiden kehyksen eli 80 sivun Karjaan paikallispostihistoria -kokoelmassani firmakuoria oli 21 sivullisen verran ja muuta ei-filateelista materiaalia 5 sivullista. Olin kokoelman etulehdellä perustellut näiden käyttöä useammalla virkkeellä. Ilmeisesti tuon vuodatukseni innoittamana näyttelyn tuomarit olivat oikein palautelomakkeelle kirjoittaneet, että eivät pitäneet kokoelmassani ei-filateelisen materiaalin käyttöä liiallisena.
Yhteenveto
Postilähetykset, mutta myös niihin liittyvät dokumentit, tulee olla kokoelmassa pääasiallinen materiaali. Niistä kannattaa hyödyntää näiden kaikki postin säädösten edellyttämät merkinnät. Firmakuoret ovat ok, myös niiden taustat. Ei-filateelista materiaalia suositellaan, mutta niiden tulee aidosti edistää tarinan kerrontaa.