Harvinaisuus on suoraan verrannollinen esitetyn materiaalin suhteelliseen saatavuuteen. Toisin sanoen kohteen harvinaisuuteen vaikuttaa se, kuinka monta vastaavaa kohdetta tunnetaan ja kuinka laajasta näkökulmasta niitä pidetään harvinaisina.
Kohteen harvinaisuutta ei voi perustella sen kalleudella. Kallis kohde ei siis välttämättä ole harvinainen ja harvinaisen kohteen ei tarvitse olla hankittaessa kallis.
Ajatellaan katseltavan yläpuolella olevista kuvista vasemmanpuoleisen kuvan esittämälle niitylle. Vaikka näkymässä olisi muutama puu, niin pääasiallinen näkymä on edelleen niitty. Vasta silloin, kun puut liki täyttävät näkymän, voidaan puhua kyseessä olevan metsän, kuten oikeanpuoleisessa kuvassa.
Kuvattakoon heinällä vähemmän harvinaisia kohteita ja puulla enemmän harvinaisia kohteita. Jos kokoelmassa valtaosa kohteita on vähemmän harvinaisia, niin jokusen enemmän harvinaisen kohteen mukaan saaminen ei tee kokoelmasta enemmän harvinaista – eli metsää.
Jokunen enemmän harvinainen kohde saattaa tulla huomatuksi – kuten muutama puukin niityllä – mutta yleisnäkymä kokoelmassa on kuitenkin yhä vähemmän harvinainen – eli niitty. Vasta silloin, kun enemmän harvinaisilla kohteilla on kokoelmassa selvä pääpaino, kokoelman harvinaisuuden voidaan sanoa selvästi nousseen – eli niitystä on tullut metsä.
Vastaavasti yhden, kahden tai kolmen todella suuren harvinaisuuden – vrt. korkea puu – saaminen kokoelmaan ei nosta harvinaisuuspisteitä huippuunsa – kyse on yhä enemmän matalien puiden metsästä vaikka jokunen korkea puu näkymässä häämöttäisikin.
/ / /
Vastaava vertaus pätee arvioitaessa kokoelman laatutasoa. Muutama laadukas kohde ei tee kokoelmasta korkealaatuista – eli metsää – jos valtaosa materiaalista on laadultaan vaatimatonta – eli niittyä.
Harvinaisen materiaalin osuutta kokoelmassa havainnollistaa yllä oleva kaavio (kyse on siis suuntaa-antavasta esimerkistä, prosenttiosuuksien ja pistemäärien vastaavuutta ei saa tulkita absoluuttisena totuutena). Jos valtaosa kokoelman materiaalista on helposti hankittavaa, niin harvinaisuuden pistekertymä jää alhaiseksi. Jos kokoelmassa on huomattava osuus harvinaista materiaalia, harvinaisuuden pistekertymä nousee korkealle.
Mikä on ’hyvin helposti hankittavaa’. Sen voisi ajatella olevan sellaista tavaraa, jota löytyy aina, kun näyttelyissä menee kauppiaiden laatikoiden ääreen.
Mikä on ’helposti hankittavaa’. Sen voisi ajatella olevan sellaista tavaraa, jota ei löydy kauppiaden laatikoista, mutta on vakiotarjontana huutokaupoissa.
SREV:ssä luki, että katsotaan, kuinka vaikeaa on löytää kokoelmaan soveltuvaa mielenkiintoista materiaalia.
– Kohteet voivat olla varsin hinnakkaita, mutta jos niitä on jatkuvasti tarjolla, ne eivät ole harvinaisia.
– Kohteita saa huokeaan hintaan, kun niitä onnistuu löytämään, mutta vaikeus onkin siinä, että niitä ei markkinoilla juuri liiku. Tämä lisää kohteen harvinaisuutta.
Tulee huomata, että vain kokoelman aiheeseen liittyvällä harvinaisuudella on merkitystä. Esimerkkinä käy yllä kuvattu kohde:
– Perinteisen filatelian kannalta ”mustat kympit” tekevät kohteen harvinaiseksi.
– Postihistoriallisesti kohteen tekee harvinaiseksi korkea postivakuutuksen määrä (349. vakuutusmääräluokka), eivät ”mustat kympit”.
Jos kokoelmassa on jo useimmat käsiteltävän aiheen avainkohteet, harvinaisuutta voi tällöin vielä lisätä esittämällä perinteisen filatelian harvinaisuuksia kuten harvinaisen ehiön tai postimerkin, suurimman tunnetun frankeerauksen, sekapostitteen, varhaisimman tunnetun käytön, ylivoimaisen laadukkaan kohteen tai muuta vastaavaa.
On tullut tavaksi varustaa kokoelmissa kohteet mitä erilaisimmin harvinaisuudenilmaisimin. Mitkä tavat näistä ovat parhaita?
”Harvinainen kohde” tai ”erittäin harvoin tavattava” – Tällaiset maininnat eivät sano mitään täsmällistä kuinka harvinainen kohden on. Kyseessä on vain väittämä.
”Ainoa olemassa oleva” tai ”Uniikki” – Tällaiset maininnat ovat vaarallisia. On tapahtunut niin, että näyttelyssä yhdessä kokoelmassa uniikiksi väitetystä kohteesta löytyy duplikaatti toisesta samassa näyttelyssä olevasta kokoelmasta. Ja tässä toisessa kokoelmassa myös väitetään kohteen olevan ainoa olemassa oleva. Jos näytteilleasettaja on noin väärässä yhden kohteen osalta, niin ovatko hänen muutkaan kuvaukset uskottavia.
”Ainoa tiedossa oleva” – Tässä viitataan laskentaan, jonka näytteilleasettaja itse on tehnyt. Ei kuitenkaan tiedetä, kuinka monta kokoelmaa näytteilleasettaja on nähnyt.
”Ainoa rekisteröity” – Tämä kertoo, että rekisteröintiä on tehty. Kokoelman etulehdellä tulee tällöin selvittää, minkä laajuisesta rekisteröinnistä on kyse. Onko rekisteröinnin suorittanut näytteilleasettaja itse? Onko kaikki tiedossa olevat kyseisen alueen kokoelmat ja keskeisten huutokauppahuoneiden tarjonta huomioitu? Jos on, niin kuinka monen vuoden ajalta rekisteröintiä on tehty? Onko rekisteröinnin tulokset julkaistu niin, että tulokset on altistettu yleiselle tarkastelulle?
SREV:ssä harvinaisuuden sanotaan olevan riippuvainen muun muassa ”esitetyn aineiston suhteellisesta harvinaisuudesta ja ennen kaikkea filateelisesta harvinaisuudesta (ei kuitenkaan rahallisesta arvosta).” Tällä tarkoitetaan sitä, että kohde on harvinainen joidenkin asioiden suhteen. Kun näitä suhteita asetellaan sopivasti, niin kohteen saattaa saada hyvinkin harvinaiseksi. Tällöin puhutaan ”harvinaistamisesta”.
Otan esimerkin, jota havainnollistaa yllä oleva kaavio. Sitä kohteiden määrää, joka lasketaan mukaan – eli mihin harvinaisuus suhteutetaan – voidaan yrittää rajoittaa ensinnäkin sen mukaan, ovatko lähetykset menneet ulkomaille tai tulleet sieltä, tarkastellaanko vain tiettyä reittiä kulkeneita lähetyksiä, onko tarkastelussa vain jokin lähetyslaji tai taksa tai leimapainanne. Ulkomaille menneen lähetyksen tapauksessa tarkastelua on voitu rajata koskemaan vain yhtä maata.
Lähetyslajin tapauksessa tarkasteltujen lähetysten joukkoa on rajoitettu rajaamalla lukumäärän laskenta koskemaan esimerkiksi vain tiettyä taksaa tai jopa tiettyä painoluokkaa tuon taksan sisällä.
Missä kohden harvinaistamisessa mennään liiallisuuksiin lienee veteen piirretty viiva. Mutta kovin keinotekosiin virityksiin tuomarit eivät lähde mukaan.
Mikä lopulta on todella harvinainen — Tarkoituksenmukaisinta on merkitä vain todella harvinaiset kohteet. Millainen kohde sitten lopulta on todella harvinainen? Olen nähnyt kansainvälisessä lehdistössä mainintoja, että kohde on ’todella harvinainen’, jos samankaltaisia kohteita tiedetään olevan kattavaan rekisteröintiin perustuen enintään viisi. Toisaalta Postihistoriallisen yhdistyksen kerhoillassa pari vuotta sitten keskusteltiin käsitteestä ’harvinainen’. Silloin tehdyssä gallupissa käsitykseksi muodostui, että kohde on ’harvinainen, jos niitä tunnetaan enintään 50. Järkevä lukumäärä käsitteelle ’todella harvinainen’ lienee noiden edellä mainittujen lukujen välissä ja lähempänä viittä kuin viittäkymmentä.
Nämä esimerkit liittyvät tuohon edellisen kalvon “harvinaistamiseen”.
Yllä oleva kohde on ainoa kirjattu tanskalainen vakuutettu kirje, joka on lähetetty Euroopan ulkopuoliseen kohteeseen ennen vuotta 1907. Kyse on maailmaluokan harvinaisuudesta.
Yllä oleva kohde on ainoa kirjattu vakuutettu kirje Saksaan, jossa näkyy 168 äyrin taksa. Ylipäänsä tanskalaista vakuutettua kirjettä Saksaan noilta ajoilta on kuitenkin rekisteröity yli 100. Kyseessä on tällöin vain paikallinen harvinaisuus.
Tämä taulukko havainnollistaa harvinaisuuden suhteellisuutta lisää.
Maailmaluokan harvinaisuus – Harvinainen yksittäinen merkki oikein taksoitetulla sellaisella lähetyksellä, jonka frankeeraamiseen kyseinen merkki on julkaistu. Eli jo merkkikin on harvinainen, mutta vielä lähetyksellä, joka on vielä sellainen, jonka postimaksun maksamiseen merkki on alunperin tarkoitettu.
Kansainväliset harvinaisuudet – Kansainvälisessä postissa jonkin postilähetyslajin, lisäpalvelun tai innovaation (kuten koneleimauksen) ensikäyttö.
Kansallinen harvinaisuus – Asiat, jotka ovat harvinaisia ja tärkeitä laajasta kansallisesta näkökulmasta. Esimerkiksi Suomessa yksirivisten kyrillisten leimojen varhaisin käyttö, kaksirenkaisten samoin.
Paikallinen harvinaisuus – Niukasti saatavilla oleva materiaali, joka on harvinaista vain erityistilanteissa. Tämä liittyy paikallishistoriaa käsittelevien kokoelmien sudenkuoppaan. Saatetaan esittää, että kaikki on hyvin harvinaista, mutta useimmissa tällaisissa kokoelmissa kohteet ovat harvinaisia vain hyvin kapeasta näkökulmasta (käytetty kyseisessä kylässä tai kaupungissa), mutta eivät ole harvinaisia laajemmasta kansallisesta tai kansainvälisestä. näkökulmasta. Esimerkiksi pienen paikkakunnan postileimaa voidaan tuntea vain yksi kappale. Mutta jos se edustaa tavallista koko maassa käytössä ollutta leimatyyppiä, se on vähemmän merkityksellinen kuin leimatyyppi, joka on ollut käytössä vain kyseisellä paikkakunnalla.
Tuomarin on mahdotonta tietää kaikkia maailmanlaajuisesti harvinaisia taksoja, reittejä ja merkintöjä. Näytteilleasettaja on vastuussa tarvittavan henkilökohtaisen tutkimuksen tekemisestä määrittääkseen, kuinka monta tiettyä kohdetta on tallennettu.
On myös merkitystä, että harvinaiset kohteen on kokoelmassa merkitty — mutta harvinaisuus perustellen = eli mikä tekee kohteesta harvinaisen.