On tullut tavaksi varustaa kokoelmissa kohteet mitä erilaisimmin harvinaisuudenilmaisimin. Mitkä tavat näistä ovat parhaita?
”Harvinainen kohde” tai ”erittäin harvoin tavattava”
Tällaiset maininnat eivät sano mitään täsmällistä kuinka harvinainen kohden on. Kyseessä on vain väittämä.
”Ainoa olemassa oleva” tai ”Uniikki”
Tällaiset maininnat ovat vaarallisia. On tapahtunut niin, että näyttelyssä yhdessä kokoelmassa uniikiksi väitetystä kohteesta löytyy dublikaatti toisesta samassa näyttelyssä olevasta kokoelmasta. Ja tässä toisessa kokoelmassa myös väitetään kohteen olevan ainoa olemassa oleva. Jos näytteilleasettaja on noin väärässä yhden kohteen osalta, niin ovatko hänen muutkaan kuvaukset uskottavia.
”Ainoa tiedossa oleva”
Tässä viitataan laskentaan, jonka näytteilleasettaja itse on tehnyt. Ei kuitenkaan tiedetä, kuinka monta kokoelmaa näytteilleasettaja on nähnyt.
”Ainoa rekisteröity”
Tämä kertoo, että rekisteröintiä on tehty. Kokoelman etulehdellä tulee tällöin selvittää, minkä laajuisesta rekisteröinnistä on kyse. Onko rekisteröinnin suorittanut näytteilleasetatja itse? Onko kaikki tiedossa olevat kyseisen alueen kokoelmat ja keskeisten huutokauppahuoneiden tarjonta huomioitu? Jos on, niin kuinka monen vuoden ajalta rekisteröintiä on tehty? Onko rekisteröinnin tulokset julkaistu niin, että tulokset on altistettu yleiselle tarkastelulle?
Paras tapa
Paras tapa ilmaista harvinaisuus on käyttää ”neljä rekisteröity” -tyylistä mainintaa asianomaisen kohteen yhteydessä. Etulehdellä tulee muistaa antaa vastaukset edellä Ainoa rekisteröity -kohdassa esitettyihin kysymyksiin.
Mikä lopulta on todella harvinainen
Tarkoituksenmukaisinta on merkitä vain todella harvinaiset kohteet. Millainen kohde sitten lopulta on todella harvinainen? Olen nähnyt kansainvälisessä lehdistössä mainintoja, että kohde on ’todella harvinainen’, jos samankaltaisia kohteita tiedetään olevan kattavaan rekisteröintiin perustuen enintään viisi. Toisaalta Postihistoriallisen yhdistyksen kerhoillassa pari vuotta sitten keskusteltiin käsitteestä ’harvinainen’. Silloin tehdyssä gallupissa käsitykseksi muodostui, että kohde on ’harvinainen, jos niitä tunnetaan enintään 50. Järkevä lukumäärä käsitteelle ’todella harvinainen’ lienee noiden edellä mainittujen lukujen välissä ja lähempänä viittä kuin viittäkymmentä.
Lähdemateriaali: Tämä artikkeli pohjautuu Lars Engelbrecht:n artikkeliin Rarity statements in postal stationery exhibits, joka on julkaistu FIP:n ehiökomission Newsletter:n numerossa 8 (Tammikuu 2013).